TakeTen kasvojenkohotus matkani! 

13.09.2024

Kuvassa oikealla ennen kuva vasen puoli kasvoista. Vasemmalla vasen puoli kasvoista TAKETEN hoidon jälkeen. (vasen puoli kasvoista=terve puoleni)

Kysta, josta alkoi kymmenen vuoden projekti. 

Minulta löydettiin sattumalöydöksenä kysta leukaluusta vuonna 2016, kun röntgenkuvattiin viisaudenhampaita. Jo röntgenin jälkeen hoitajan ilme paljasti, ettei kaikki ollut hyvin, mutta koska hän ei voinut sanoa mitään, totesi hän vain huolestunut ilme kasvoillaan, että onhan lääkäri sinuun vielä yhteydessä. Pian kuvista lähdön jälkeen hammaslääkärini soitti, ja kertoi, että on tehnyt kiireellisen lähetteen taysiin kuvistani paljastuneen 'laajalle levinneen' löydöksen vuoksi. Oli syytä selvittää, oliko löydös hyvä -vai pahalaatuinen. Odottelin viikon ajan aikaa Taysin suukirurgin vastaanotolle, ja mieleni kävi jos missä, olin niin paniikissa pienten lasten äitinä, että suunnittelin jopa omat hautajaiseni, ja rohkaisin silloista miestäni hankkimaan itselleen uuden hyvän puolison, jotta lasteni ei tarvitse kasvaa ilman äitihahmoa. Yliajattelua ja katastrofiajattelua, tiedän, mutta niinhän meidän aivot toimii, enkä ollut tässä tapauksessa mitenkään poikkeus.

Vihdoin tuli aika mennä suukirurgin luokse taysin suupolille, ja voi kuinka osaava ja ihana lääkäri hän onkaan. Hän rauhoitteli minua heti, ja totesi, että löydös on kysta, joka on lähtenyt laajentumaan puhkeamattomasta viisaudeshampaasta. Kun viisaudenhammas ei puhkea ikenen läpi, alkaa hampaan kruunua ympäröivä kalvo täyttyä nesteellä, jota kutsutaan kystaksi. Yleisin on follikkelikysta, joka poistetaan viisaudenhampaan yhteydessä, mutta oma kystani oli mallia keratokysta, joka voi uusiutua poistosta huolimatta.

Minut leikattiin kaksi kertaa, peräkkäisinä vuosina, sillä ensimmäisen leikkauksen jälkeen oli kysta uusiutunut. Toisen leikkauksen jälkeen heräsin kahta alapuruhammasta köyhempänä, sillä kysta oli kietoutunut hermojen ympärille, eikä kystan poisto ollut mahdollista ilman hampaiden poistoa.

Nyt seuranta kohdallani on päättynyt, kuusi vuotta toisen leikkauksen jälkeen, mutta ongelmat eivät ole poistuneet. Sanotaanko näin, että ala- ja yläasteella syntynyt hammaslääkäritraumani on poistunut, niin paljon eri ammattilaiset ovat suutani ronkkineet :)

Hampaiden poistosta on nyt kuusi vuotta, ja se on alkanut näkymään myös kasvojen lihasten toiminnassa. En pysty syömään toisella puolella ollenkaan, ja osittain siitä syystä oikea puoleni on ikään kuin surkastunut, ja hymyni on toispuoleinen, poskilihakseni on löllähtänyt. Poskilihaksen ainoa työ on pitää ruoka hampailla, ja koska toisella puolella ei ruoka edes juuri käy, on siitä tullut työtön, ja aiheuttaa sen, että leukalinjaan on alkanut muodostua lievää hamsteripussia. Meikkaus on ollut oikealla puolella haastavaa, sillä normaalisti erottuva poskiluulihas on yhtä mössöä leukani kanssa (hyvä ilmaus, mutta siltä se tuntuu). Normaalisti vanheneminen ei haittaisi niinkään, sillä se on väistämätöntä ja myös etuoikeus. Mutta kun toinen puoli tekee sen ikään kuin nopeampaa, aiheuttaa se koko kasvojen väljähtämisen. Olisipa joku kertonut tästä jo aikaisemmin.

Olen oikeutettu hammasimplanttiin julkisella puolella, mutta projekti on kesken, ja tulee olemaan vielä muutaman vuoden, sillä seuraava etappi on hampaiden oikominen. Koska takimmaiset hampaat puuttuvat, on viimeiseksi jäänyt hammas alkanut kääntyä suuhun päin, ja ylähampaat, joilta puuttuu vastakappale, alkaneet kääntyä poskea päin. Kerään edelleen motivaatiota metallirautojen hankkimiseen, sillä jostain syystä pinnallinen puoleni nostaa lujaa päätään ja teinikapinoi hammaskiskoja vastaan nyt melkein 40 vuoden iässä. Jatkan siis vielä hetken itseni psyykkaamista. 

Moni jo tietää, että hoitolalla on lihasstimulointilaite X-tone, joka treenaa vartalon lihaksia sähköimpulssien avulla, ja olen päässyt toteamaan sen toimivuuden sekä omalla kohdallani, että asiakkaiden kohdalla. Tästä oivalsin alkaa etsiä onko kasvoille vastaavanlaista laitetta, kasvojen lihasten treenaamiseen. Ja löysinhän sen, TakeTen. Etsin läheltä minua laitetta, ja kävinkin tampereella laitetta kokeilemassa. Tarkoitukseni ei ollut hankkia laitetta hoitolalle, mutta syistä (jota en nyt viitsi tähän laittaa) ärsyyntyneenä otin suoraan yhteyttä laitteen myyjään ja pyysin käymään Lempäälässä, ja niinhän siinä kävi, että laite jäi hoitolalle, ja matkani kohti hyvinvoivia kasvoja alkoi.

Tiesin heti, ettei normaali 10 kerran sarjahoito riitä minulle, sillä kasvoni olivat jo niin epätasapainossa, ja epäilin myös hermon saaneen osumaa leikkauksessa, sillä en enää edes hahmottanut oikeanpuoleista isoa poskipäälihasta vaikka kuinka yritin keskittää ajatukseni siihen.

Nyt olen tehnyt 2 sarjahoitoa (eli 20 kertaa plus muutama ylläpitohoito sarjahoitojen välillä, sillä kesälomani sotki aikatauluni). Olen niin tyytyväinen, niin tyytyväinen. 

  • Poskipääni on selkeästi kasvanut ja erottuu nyt kasvoista, nyt mm. meikkaus on helpompaa.
  •  Hymyni on tasapainottunut, ja nyt oikea puolenikin jaksaa jo nousta. 
  • Hamsteripussini on hieman kutistunut, vaikka se on ilmeisesti kasvoissa kaikista vaikein osuus "poistaa" ns. luonnollisesti. 
  • Kulmakarvani ovat kohonneet, ja silmät auenneet. Liikkuva luomeni näkyy nyt selkeämmin, kun ennen luomi tuli jo melkein ripsien tyveen saakka. - En enää näytä niin vihaiselta (tai väsyneeltä) kuin ennen. 
  • Lisäksi kärsin aiemmin särystä nimenomaan otsassa, kulmakarvojen alueella, joka on nyt häipynyt. Minulla on ylityöskentelevä otsa, eli olen nostellut kulmakarvoja niin kauan kun muistan.

Kävin laitehankinnan yhteydessä myös kasvojoogaopettajan koulutuksen, sillä halusin tietää lisää kasvojen toiminnasta ja mahdollistaa oikeiden kotihoito-ohjeiden tarjoamisen asiakkaille (ja itselle tietysti) laitehoidon jälkeen. Ja mistä sitä tietää, ehkä tulen tarjoamaan kasvojoogatyöpajoja myös muille kuin laitehoidon ostaneille <3 

Olen TakeTen sarjahoidon aikana tarkoituksella kasvojoogannut laiskasti, sillä halusin antaa teille laitehoidon vaikutukset sellaisenaan. Mutta mitä tulokset voisivatkin olla, kun nämä kaksi yhdistää (tähtisilmähymiö).

Kasvojoogan tarkoitus on nimenomaan kasvattaa ja treenata isoa poskipäälihasta, jota TakeTenkin treenaa. Kun iso poskipäälihas kasvaa, liftaa se myös koko kasvoja (myös se löllähtänyt leuka), sekä nostaa alaspäin olevia suupieliä, jotka saa kasvot näyttämään surullisilta. Pelkkää treeniä ei voi olla, vaan on opeteltava myös rentouttamaan ylityöskenteleviä lihaksia, kuten nyrpistäjälihas (->sibeliusryppy), otsalihas (->vaakajuonteet), nenänkohottaja (-> suu-nenäpielijuonteet). Sekä kiinnittää huomiota pään asentoon ja pyrkiä laittamaan kieli oikeaan paikkaan, eli kitalakeen mahdollisimman pitkältä matkalta. 

Kasvojooga on tehokas ja edullinen tapa lisätä kasvojen hyvinvointia, sekä vaikuttaa yleisimpiin kasvojen esteettisiin ongelmiin. Mutta se vaatii jumppaajalta sinnikkyyttä ja säännöllisyyttä. Siitä syystä suosittelen TakeTen sarjahoitoa, joka tekee osittain samaa työtä kuin kasvojooga, mutta huomattavasti nopeammin ja myös helpommin, sillä sinun ei tarvitse kuin ilmestyä laitehoitoon. Jo kymmenellä kerralla saavutetaan ns. normaalioloissa tuloksia, joihin asiakkaat ovat tyytyväisiä. Ja jotta tulokset (ja rahat) eivät mene hukkaan, tulee tuloksia ylläpitää, joko käymällä esim. kerran 6vk välein ylläpitohoidossa, tai tekemällä spesifejä kasvojoogaliikkeitä kotona säännöllisesti, esimerkiksi iltaisin ihonhoidon yhteydessä.

Minulle ehdotettiin täyteainetta surkastuneelle poskipäälle antamaan lisää volyymia, ja tasoittamaan puolieroa. Ja yksi jopa ehdotti lamauttamaan tervettä puolta botoxilla, jotta sekin roikkuisi. Mutta kumpikaan ei minun tilanteessani olisi korjannut syytä, (vaan enemmänkin hoitanut oiretta) joka oli lihaksissa.

Suosittelen TakeTeniä sinulle, joka haluat saada kasvoille ryhtiä ja positiivisemman ilmeen, tai kärsit ongelmista leuan alueella. Jos olet malttamaton, eli haluat nähdä tuloksia nopeasti. (Pelkällä kasvojoogalla voi kestää jopa kuukausia tiettyjen tuloksien näkymiseen.)

Jos poskipääsi eivät korostu halutulla tavalla, tai kärsit esimerkiksi jännityspäänsäryistä. Muista kuitenkin, että hoidon tuloksiin vaikuttaa aina lähtötilanne, ja esimerkiksi nuorempi lihas treenautuu paremmin kuin vanhempi lihas- vanhempi lihas tarvitsee enemmän stimulaatiota. Eli välttämättä ei tarvitse odottaa syitä tulla hoitoon liian kauaa, sillä kun kasvojen lihaksia harjoittaa jo silloin kun ns esteettisiä ongelmia ei vielä ole, on todennäköisempää, että niitä ei synnykään yhtä herkästi.


Muutamia vinkkejä vielä kasvojen hyvinvointiin:
  • Nauti riittävästi C-vitamiinia, se on tärkein kollageenin rakennusaine
  • Vältä liiallista sokeria, se heikentää kollageenisäikeitä
  • Levitä voiteet kasvoihin aina liftaavasti, mutta vältä ihon venytystä
  • Huolehdi, että pään alueella kiertää veri kunnolla, sillä veren mukana kulkee kaikki tärkeät ravintoaineet. Tukistele hiuksia ja pyydä pään hierontaa vaikka kumppanilta. Pesuote (eli kaikki kymmenen sormea päänahassa niin kuin hieroisit shampoota päänahkaan) on ihanan rentouttava. PS. Intialainen päähieronta on ihana hemmottelu, jolla on myös kaunistavia vaikutuksia verenkierron lisääntyessä.
  • Käytä aurinkolaseja, ja jos tuntuu että joudut siristelmään nähdäksesi, testauta näkösi. Silmien siristely aktivoi nyrpistäjälihasta, eli kulmien alaspäin vetävää lihasta.
  • Syö molemmilla puolilla mikäli se on mahdollista.
  • Lantionpohjalihakset ovat yhteydessä kasvojen lihaksien terveyteen ja toimintaan, laita siis peitto heilumaan :)

Lue lisää TakeTen- hoidosta.